VESA HAAJA

Vesa Petri Olavi Haaja syntyi 16.4.1968 Haminassa ja vietti koko nuoruutensa Vehkalahden Ristiniemessä (vaikka Vesa liputtaakin mielellään Haminan puolesta, ei hän ole asunut päivääkän Haminassa... Vehkalahti liitettiin Haminaan Vesan jo muutettua pois paikkakunnalta), joka sijaitsee muutaman pienen saaren erottamana Haminan kupeessa. Jo pienenä Vesan kiinnostus musiikkia kohtaan oli kyltymätön; kun perhe teki kesälomareissujaan ympäri Suomea, ei Escortissa ollut autoradiota vaan Vesa-poika lauleskeli takapenkillä Toivelaulu-vihkoista päivän iskelmiä. Ala-asteikäisenä Vesa kävi pari vuotta pianotunneilla, kunnes raju 50-luvun rock and roll -musiikkivillitys pyyhkäisi läpi Suomen ja Vesankin mielestä kitara oli parempi toteutusmuoto ko. musiikkityyliin. Ensimmäinen kitara oli lainakitara serkkupojalta, mutta rippilahjarahoilla Vesa vihdoin sai ostetuksi ensimmäisen oman Landolansa ja matka musiikkiin oli alkanut.

1980-luku

1984 Vesa perusti ensimmäisen oman bändinsä, yhä toiminnassa olevan Whistle Baitin. Mukaan liittyi paikallisia soittajan alkuja ja innostus oli kova. Erittäin tuttu näky oli Vesa polkemassa oranssilla Flowers Kombillaan Ristiniemestä Haminan Tallinmäelle treeneihin, kainalossaan äidin tekemä Whistle Bait -logolla päällystetty kitarapussi sisältäen akustisen kitaran. Whistle Bait otti ohjenuorakseen 50-60-luvun englanninkielisen rock and roll-musiikin, ja samaan aikaan Vesa myös aloitti lauluntekijän uransa. Whistle Bait sai hyvin nopeasti mainetta vauhdikkaana lavaesiintyjänä Kaakonkulman rajojen ulkopuolellakin ja jo vuonna 1987 yhtyeeltä julkaistiin ensimmäinen ep-levy, "Whistlin' For You", sisältäen kaksi Vesan sävellystä ja kaksi coveria. Jo 80-luvulla Whistle Bait keikkaili ulkomailla, Hollannissa, Saksassa ja Ruotsissa. 80-luvulla bändi esiintyi runsaasti rock and roll -tapahtumissa ympäri Suomea; sekä otti kosketuspintaa jopa perusravintolabändikiinnityksiin Kaakonkulmalla kaivaen ohjelmistoonsa myös suomenkielistä materiaalia 50-60-luvun suomalaisilta artisteilta - sekä omilta suosikeiltaan; Baddingilta ja Topi Sorsakoski & Agentsilta. Vaikka rock and roll olikin se kova juttu ja ko. alan bändejä myös vapaa-ajalla käytiin katsastamassa, Topi & Agentsin keikat Kaakonkulmalla käytiin aina kuuntelemassa. "Agents oli jo tuolloin mulle nimenomaan rock-bändi, esitti se sitten Eevan tai Ajomiehen. Kaikki lähtee asenteesta", sanoo Vesa nyt. 80-luvulla bändi julkaisi vielä pari vinyylisingleä, joista toinen olikin suomenkielinen "Tiikerihai/Käy Tanssimaan". 80-luvulla Whistle Bait otti osaa myös "Nuorison Taidetapahtuma" -nimiseen valtakunnalliseen bändikilpailuun, voittaen alkukarsintansa Haminassa, semifinaalin Kouvolassa ja saaden loppukilpailussa kunniakirjan. Rock-kuninkuuskisan alkukarsinnat Husulan Kasinolla menivät hieman penkin alle "liiallisen innostuksen ja virvoitusjuoman nauttimisen" takia.
 
Ep-levy "Whistlin' For You"
Ep-levy "Whistlin' For You"
Whistle Bait 1986
Whistle Bait 1986

1990-luku

Vuonna 1990 Whistle Baitilta julkaistiin ensimmäinen lp-levy "Can't Beat The Whistle Beat" ja samana vuonna bändissä tapahtui ensimmäinen miehistömuutos. LP-levyn myötä orkesteri sai oikean keikkamyyjänkin ja Suomea lähdettiin kiertämään tosissaan. 90-luvun alussa Vesa oli mukana myös Less Misfits -nimisessä neo-rockabilly-bändissä ja 1992 perusti yhdessä helsinkiläisten soittajatuttujensa kanssa suomalaisen "All-star"-rockabillybändin, The Barnshakers. Barnshakers saikin välittömästi nimeä Suomen rajojen ulkopuolella ja 90-luvulla sekä 2000-luvulla bändi teki runsaasti albumeja ja pikkulevyjä, niitä julkaistiin meillä ja muualla ja Barnshakersista tuli hyvin kysytty esiintyjä ympäri maailmaa roots-tapahtumissa esiintyen omana itsenään ja tehden yhteistyötä kymmenien 50-luvun alkuperäisten amerikkalaisten rock and roll -artistien kanssa. Barnshakers onkin tähän päivään mennessä kiertänyt USAn kymmeniä kertoja, Euroopan ristiin rastiin sekä tehnyt kiertueet mm. Australiaan ja Japaniin. Yhtenä tärkeänä elementtinä Barnshakersin menestymisessä - hyvin sisäistetyn tyylitajun sekä soittotaidon lisäksi - Vesan originaalit omatekemät kappaleet, joista muutamista muovautui pikkuhittejä maailman roots-piireissä. Näihin aikoihin Vesa alkoi tekemään kappaleita myös muille artisteille, meillä ja muualla.

Barnshakers
Barnshakers

1994 Whistle Bait sai tuottaja-apua Janne Haavistolta (mm. J.Karjalainen, Laika & Cosmonauts) ja syntyi ep "Four Aces And Joker", josta syntyikin heti pikkuhitti. Seuraavana vuonna julkaistu albumi "What Happened To The Girl Next Door" (tuottaja myös J.Haavisto) avasi ovet bändille tv-esiintymisiin sekä runsaaseen keikkailuun. Ko. levyllä vieraili kahdessa kappaleessa kitarassa Esa Pulliainen, johon Vesa oli tutustunut aiempina vuosina Ylläksellä Whistle Baitin Lapin kiertueella - tuolla Esa oli vienyt bändin laskettelurinteeseen oppimaan laskettelun saloja. Näitä aikoja Vesalla oli myös edessään muutto Kaakonkulmasta Helsingin keskustaan - osasyynä paremmat päivätyömahdollisuudet, mutta myöskin oleminen lähempänä musiikkitoimintaa. 90-luvun lopulla julkaistiin Whistle Baitilta cd-sinkku "Time Will Tell" - ko. Vesan kynäilemä kappale taitaa olla yhä eniten radiosoittoa saaneita Whistle Bait -kappaleita, mutta merkitsi myös joutsenlaulua ennenaikaisesti vuonna 1999 menehtyneelle Whistle Baitin basistille, Marko Mäkelälle.

2000-luku

Uuden vuosituhannen alkuun Whistle Baitilta julkaistiin kriitikoilta paljon kiitosta saanut albumi "Bait's Motel", joka sisälsi vain ja ainoastaan Vesan sävelkynästä lähteneitä kappaleita. Keikkailu jatkui uudistuneen kokoonpanon kanssa, ja Barnshakersillä riitti runsaasti kiireitä sekä ulkomaan keikoilla että levytysstudiossa. Näihin aikoihin Whistle Bait aloitti myös yhteistyön muutaman suomalaisen rock and roll -musiikin pioneerin kanssa, ja keikkoja tehtiin artistina Lasse Liemola, Pirkko Mannola, Rock-Jerry ja Timo Jämsen (r.i.p.). Samaan aikaan bändi sai 12 vuoden tauon jälkeen riveihinsä taas saksofonistin, nuoren Juho Hurskaisen. 2000-luvun puolessavälissä Vesa polkaisi käyntiin myös uuden yhtyeen, rummuttomaan autenttiseen rockabillyyn erikoistuneen trion, Hi-Fly Rangers. Vuonna 2008 Whistle Baitin albumi "Switchin' with" käväisi jopa Suomen myyntilistojen top 20 -sijoilla, todisteena siitä että rock and roll on yhä koko kansan musiikkia.

Hi-Fly Rangers
 Hi-Fly Rangers
 

Whistle Bait
Whistle Bait

Whistle Bait
 Whistle Bait


Agents

Kevätkesällä 2008 Vesa sai puhelinsoiton vanhalta tutultaan, Esa Pulliaiselta. Esan kanssa ei musiikin parissa oltu tehty yhteistyötä lukuunottamatta tuota 90-luvun puolenvälin Whistle Bait -albumia, mutta tiet keikkareissuilla olivat risteilleet, ja miehet sekä koko Agents-yhtye olivat kyllä hyvin tuttuja keskenään. Agentsilta oli tulossa ulos uusi levy, instrumentaalialbumi, ja yhtye mieli lähteä keikoille. Oli vain yksi ongelma: keikoille tarvittiin laulaja. Kauan ei Vesan tarvinnut asiaa miettiä, vaan yhteistyö aloitettiin harjoituksilla ja uuden ohjelmiston kokoamisella kesällä 2008. Kesän lopulla Agentsin uusi kokoonpano ilmoitettiinkin median kautta.

Vesa on tähdentänyt ettei halunut millään tavoin lähteä "apinoimaan" Topia, Jormaa tai Baddingiä, vaan tekee työnsä omalla tavallaan, vuosikymmenien esiintymisen ja musiikin tekemisen hiomalla tavalla. Topin (r.i.p.) kanssa käytiin jo 90-luvulla keikkapaikoilla omien keikkojen jälkeen syvällisiä keskusteluja Charlie Feathersin merkityksestä ja Jorman Vesa oppi tuntemaan jo aiemmin Freddie Falconina. Kun Whistle Bait levytti vuonna -95 julkaistua albumiaan Pitäjänmäen studiossa, seinän takaa kuului Agentsien sessioiden ääniä uuden kokoonpanon kanssa. Vesa kertoo muistaneensa, että laulaja kuulostaa hyvin paljon Freddie Falconilta...

Vesa kertoo hyvin ymmärtävänsä "sen kaapin paikan millä Agents suomalaisessa musiikkikulttuurissa seisoo". "Agentsilla on pitkät perinteet ja arvo suomalaisessa musiikkimaailmassa. Se on onnistunut luomaan oman soundinsa vanhoista palasista onnistuneesti. Vaikka Agentsilla on aina uuden solistin tullessa materiaali ja tyyli liikahtanut hivenen johonkin suuntaan, perusvire on pysynyt samana. Samalla tavalla halusin itsekin asiassa toimittavan. Ei tarvitse kauan miettiä minkä takia Esa halusi laulajaksi nyt puhtaasti kaverin joka on hankkinut kannuksensa rock-puolella. Agentsin haluttiin rockaavan entistäkin kovemmin. Tiedän itse omat vahvimmat puoleni laulajana, ja että ne löytyvät angloamerikkaisesta musiikista, mutta haluan myös vaalia Agentsin perinteistä materiaalia, slaavilaista mollikaihoa. Olen aina ollut laaja-alainen musiikkidiggari, ja kyllä hyllystä löytyy koko Olavi Virran levytetty materiaali", Vesa kertoo.

Whistle Bait:
www.whistlebait.net
www.myspace.com/thewhistlebait

Barnshakers:
www.myspace.com/barnshakers

Hi-Fly Rangers:
www.hi-flyrangers.com

Kuvia...