Metropolis - JHN 2011

70-luvun loppu oli suomalaisessa rockissa muutosten aikaa. Punk kaatoi vanhat auktoriteetit ja nosti esiin uuden energisen rocksukupolven, joka herätti monet unestaan. Passiivisuuden aika oli ohi.
   Nuoret jotka kokivat punkin vieraaksi, omaksuivat 50-luvun ihannoinnin. Nuorisolehdistö teki heistä "nuoria kapinallisia" James Deanin mukaan. Oma musiikki saatiin 50-luvun valkoisesta rock and rollista.
   Vanhemmat muusikot saivat julkisuudessa tehdä tilaa nuoremmille ja huomata suosionsa heikentyneen. Tämä pakotti heidät arvioimaan itsensä ja musiikkinsa uudelleen, elpymään ja voimistumaan. Uuden ja vanhemman soittajapolven rinnakkaiselo, kilpailu arvonannosta ja julkisuudesta piti luomisvoiman kummallakin taholla vilkkaana. Jonkun bändin hyvä saavutus potki samalla muita eteenpäin. Into ja kunnianhimo kasvoi.
   70-luvun viimeinen kesä ja viimeinen syksy olivat kuuminta aikaa. Punk-yhtyeistä elinvoimaisimmat olivat kehittyneet taitaviksi kokoonpanoiksi. Amatööriote muuttui ammattitaidoksi, ensimmäiset lp:t olivat takana ja toiset valmistumassa. Bändit keikkailivat ahkerasti herättäen huomiota ja suosiota. Rockin keskukseksi, Metropoliksi muodostui Helsinki, missä nuoriso toimi aktiivisimmin. Voimakas identiteetin korostamisen tarve synnytti jengejä, joilla oli oma musiikkinsa ja omat tunnuksensa. Punkkareilla oli energinen ja repivä kriittinen musiikkinsa; rockareilla kevyesti boppaava rockabilly. Kaivopuiston kesäkonserteissa rockarit paiskoivat kanamunia lavalla soittavien uuden aallon bändien niskaan. Välit kiristyivät väkivaltaisiksi, vaikka kuumuutta yritettiin musiikin voimalla lievittää.
   Toinen keskuspaikka oli Kallion rock-klubi, Kill City, jonka nuoret valtasivat ja kunnostivat omaksi musiikkikeskuksekseen. Kill Cityn klubi, studio & ohjelmaryhmä Maukka Perusjätkä & Sotaa Apatiaa Vastaan herätti paljon huomiota lehdistössä ja televisiossa. Sotaa Apatiaa Vastaan -liike alkoi levitä muihin kaupunkeihin ja on sittemmin saanut järjestäytyneempiä piirteitä.
   Syyskuussa Helsingin kaupunki revitytti purku-uhan alaisen rock-klubin korttelin maan tasalle. Menetystä lievitti Elmun Lepakkoluola, joka vallattiin kesän lopulla nuorisokulttuurin keskukseksi. Kesän tyhjillään ollut kaupungin omistama Lepakkoluola oli palvellut pitkään alkoholistien yömajana. Nyt sitä rakentavat uuden ajan lepakot; hämyt, punkkarit, rockarit ynnä muut yhteisvoimin omaksi musiikin keskuksekseen.
   Helsingin kolmas keskeinen keikkapaikka, Tavastia Klubi palveli vanhempaa yleisöä. Uudet bändit jatkoivat kunniakkaasti Tavan rockperinnettä hyvillä konserteilla ja saivat puolelleen uutta yleisöä.
   Metropolis kolmois-albumi dokumentoi tätä aikaa. Se kuvaa suomalaisen rockin tilaa vuosikymmenen vaihteessa; sitä millaiseksi yhtyeet olivat punk-kumouksen jälkeen kehittyneet, ja millaiset olivat tulevaisuuden näkymät.
   Metropolis kokoaa uuden ja vanhemman polven bändejä, punkkia, rockia, rockabillya ja rautalankaa yhdeksi kokonaisuudeksi. Metropoliksella nuoret soittavat sovussa yhteisen asian, hyvän musiikin ja itseilmaisun merkeissä. Eikä kyse ole pelkästään jostakin abstraktista sanasta 'musiikki', vaan elämästä, joka sykkii voimakkaana kaduilla ja kellareissa.
   Jokainen esitys kuvaa omalla tavallaan nuorten ajatuksia, tilaa ja kypsymistä. Kokoelmalla on monta näkemystä musiikista ja elämästä, ja niitä kaikkia tarvitaan. Metropoliksen live-äänitykset tarjoavat tilaisuuden kuulla bändit yleisönsä edessä elävinä ja kiihkeinä, oli sitten kyseessä pop, punk tai rockabilly.
   Esitykset on äänitetty Kill Cityssä ja Tavastialla. Pää osa yhtyeistä on stadilaisia. On kuitenkin selvää, että Helsinki ei olisi ollut Metropolis ilman muiden paikkakuntien bändien tukea. Ratsia Pihtiputaalta ja Vaavi Salosta tuovat kokonaisuuteen väriä ja perspektiiviä, jota puuttuu suurkaupungin nuorilta. Ratsian tammikuussa 1980 Tavastialla äänitetty konsertti on Metropoliksen huippukohtia. Bändi antaa kiertueväsymyksestä huolimatta kaikkensa lavalla, mitään säästelemättä. Samaa tunnelmaa oli 1980:n joulukuisella Tavastian keikalla, joka oli kokoonpanon jäähyväiskeikka Helsingissä. Bändin ja yleisön suunnaton energia ja huumaava fiilis teki illasta unohtumattoman.
   Tuomari Nurmio ja Köyhien Ystävät sekä Jim Pembroke Band edustavat Metropoliksen vanhempaa polvea. Esitykset on äänitetty Kill Cityn tukikonserteissa Tavastialla, mikä osoittaa rajojen murtuneen rockisukupolvien välillä. Nurmion ja Pembroken esityksissä on samaa villiä henkeä, joka leimaa Metropoliksen nuorta porukkaa.
   Köyhien Ystävistä muodostunut Agents tuo kokonaisuuteen rautalankaväriä ja luo kiinnekohdan suomalaiseen pupulaarimusiikin etsikkoaikoihin. Jim Pembroken, Hasse Wallin ja Sakari Kukon bluesrevitys tuo mieleen 60-luvun ja Blues Sectionin. Nämä esitykset eivät jää pelkäksi nostalgiaksi. Ne antavat kokonaisuudelle lisää painoa ja auttavat näkemään muut esitykset suomalaisen rockin historian valossa.
   Metropolis on urbaania ympäristöä: asvalttia, betonia ja autoja. Nuoret tarvitsevat tilaa ja sitä he myös vaativat. Kun ei muutakaan paikkaa ole, on säpistävä kadulla. Elämä on levotonta.
   Tämä levottomuus ja turhautuneisuus heijastuu Briardin ja Widowsien hyökkäävässä rockissa. Widows on keikalla silkkaa kaaosta. Se on kärjistynyt ilmaus elinympäristöstään. Ducktails ja Rock Boys kuvaa samaa ympäristöä eri sävyin. Tästä huomaa erot nuorison tavassa kokea itsensä ja elämä. Widows on säälimätön ja aggressiivinen, eikä paljasta hellyyden kaipuutaan. Rockabilly-bändit kertovat teinimaailmasta ja hauskanpidosta. Agentsien säestämä Rock Boys uskaltautuu hentoon rakkauslaulutulkintaan, ja kertoo siitä arasta kipinöinnistä, joka piilee City centerin käytävissä säpisevien nuorten kovan kuoren alla.
   Widows, Briard, Rock Boys ja Ductails olivat keskeisesti mukana luomassa Kallion nuorisoaseman puutalosta Kill City -klubia. Taistelu Rock-klubin olemassaolosta elo-syyskuussa 1979 johti mielenosoituksiin joihin nämä yhtyeet ottivat osaa. Widows, Briard ja Rock Boys + Agents äänitettiin näiden tapahtumien aikana. Kun Maukka ja SAV esiintyivät Kill Cityn pihalla olivat purkumiehet jo talon kimpussa.
   Metropolis on mittava. Vaikka sillä lauletaan paljon englanniksi, se kertoo kuitenkin nimenomaan Suomesta. Sille ei voi vain kohauttaa olkapäitään.

Juhani Kansi

Sivun alkuun