KELLO KÄY -SINGLE

Agents & Vesa Haaja - uusi kokoonpano

 Ensimmäinen single "Kello käy"
ja albumi kesäksi 

Agents on nyt Agents & Vesa Haaja. Kitaristi Esa Pulliaisen johdolla Agents aloittaa jälleen alusta. Vertailukohdat ovat vertaansa vailla: Agents nousi huimaan suosioon 80-luvulla Rauli ”Badding” Somerjoen, 80-90 -luvuilla Topi Sorsakosken sekä 90- ja 2000 -luvuilla Jorma Kääriäisen kanssa. Ilmaiseksi tämä suosio ei koskaan tullut. Se on ollut tulosta koko yhtyeen sitkeästä työstä keikkarintamalla sekä orkesterin sielun, Esa Pulliaisen lahjakkuudesta ja tinkimättömästä tyylitajusta biisien, niiden sovitusten ja tulkinnan suhteen. Agents ei ole tekemisiään aikaisemminkaan juuri selitellyt ja sama pätee edelleen. Yhtyeen mottona pysyy Pulliaisen lanseeraama “antaa musiikin puhua puolestaan”. Agents-historiikki http://www.agents.fi/agents/

Vesa Haaja (s. 1968) aloitti Agents-solistina elokuussa 2008 ja ensimmäinen single Kello käy uudelta kokoonpanolta julkaistaan nyt, lähes kolme vuotta myöhemmin. Agentsille tyypilliseen tapaan yhtye on ”ajanut uuden solistin sisään” keikkailemalla. Vasta sitten oli studion ja levytysten vuoro. Haaja ja Pulliainen ovat tunteneet toisensa jo kaksi vuosikymmentä. Miehistä henkii molemminpuolinen kunnioitus. Vesa on pitkän linjan rock’n’ roll –mies, joka on maineikkaan Whistle Bait –yhtyeensä kanssa kiertänyt kotimaan ja maailman estradeja jo vuodesta 1984 lähtien. Haaja on myös omassa genressään arvostettujen The Barnshakersin ja Hi-Fly Rangersin solisti ja biisintekijä. Aiempaan verrattuna Vesalle uutta Agentsissa ovat erityisesti suomeksi laulaminen sekä marginaalista musiikin, yleisön ja mediahuomion valtavirtaan siirtyminen. Haajan lisäksi Agentsin soundimaailmaa täydensi 2008 saksofonisti Juho Hurskainen, joka kuuluu Vesan tavoin Whistle Bait -yhtyeeseen. Juhon mukaantulo on lisännyt erityisesti Agentsin tulivoimaa ja laajentanut yhtyeen musiikillista ilmaisua. Lisätietoja www.whistlebait.net.  

Single "Kello käy" (2.55)

Viettelevästä "Kello käy" –biisistä tunnistaa heti ensitahdeista Esa Pulliaisen sormenjäljet. Kai Pulliaisen basson ja Heikki Sandrénin rumpujen muodostama komppiryhmä käynnistää kappaleen Pulliaisen kitaran johdolla. Juho Hurskaisen saksofonilla on sovituksessa iso rooli alusta lähtien. Kuten Pulliaisen kitaroinnissa, Vesa Haajan tulkinnassakaan ei ole mitään ylimääräistä – ja samalla siinä on kaikki. Tutussa Agents-soundissa on uusi syke.  

"Kello käy" (Wondrous Place) –kappaleen alkuperäisversio on amerikkalaisen Jimmy Jonesin. Hitin biisistä teki Briteissä Billy Fury vuonna 1960. Kappaleen ovat säveltäneet Jeff Lewis ja Bill Giant. Suomenkieliset sanat ovat Jukka Itkosen. "Kello käy" –single julkaistaan vain digitaalisesti 9.5.2011. Voit kuunnella kappaleen osoitteessa www.ratasmusic.fi/julkaisut => jukebox.  

"Kello käy", FI-RMX 11-00010
-A Wondrous Place-
Säv. ja san. Jeff Lewis / Bill Giant
Suom. san. Jukka Itkonen
Sov. Esa Pulliainen
Kustantaja Warner / Chappell Music Scandinavia AB
Äänitys, miksaus ja tuotanto Esa Pulliainen / Hitsville #3
Masterointi Jaakko Viitalähde / Virtalähde Analog Audio
Valokuva Pasi Rytkönen
Kannen ulkoasu Jussi Karjalainen
Vastaava tuottaja Wemppa Koivumäki & Gabi Hakanen
ICPN: RATASPROMO 0711
EAN.: 64 3003899 029 7
Label logo: RATAS MUSIC
Country of manufacture: Printed in EU
Circle P notice: (p) © 2011 Ratas Music Group Oy
All rights reserved

Pitkäsoitto kesäksi Ratas Music:lta

Ensimmäinen Agents & Vesa Haaja –albumi julkaistaan kesäksi. Tuleva pitkäsoitto on edeltäjiään rokkaavampi, lähempänä sitä mitä Agents on keikoilla. Slaavilaista kaihoa ei kuitenkaan ole täysin unohdettu - senhän kuulee jo Kello käy -singlestäkin. Esan mukaan albumi muistuttaa sisällöltään ensimmäistä Topin kanssa tehtyä "In Beat" –levyä (1986). Mitä Pulliainen ei ehkä muista, on, että "In Beat" –levyn ennennäkemättömän suosion myötä Agents elvytti Suomen tanssilavakulttuurin ja nosti myös itsensä yhtyeenä ikonin asemaan. Siitä lähtien Agentsia on voinut verrata vain yhtyeen omiin tekemisiin. Ensimmäisen Agents & Vesa Haaja –albumin julkaisee Ratas Music Group. Lisätiedot www.agents.fi.  

Keikat

Vappuaattoon asti Agents lomailee. Keväällä keikkoja tehdään albumin viimeistelyn lomassa harvakseltaan. Kesällä on toinen tahti.

30.04. Helsinki, Kulttuuritalo
07.05. Järvenpää, Rantapuisto
13.05. Kouvola, Mulligans
14.05. Rantasalmi, Lomakylä Järvisydän
27.05. Helsinki, Pressa
28.05. Ulvila, Tapahtumatori 

Tiedotus: Mia Salo 040-5851158, mia@ratasmusic.fi

Kuvat:  www.ratasmusic.fi/15

Keikat: Äänisorvaamo/Timo Heikkilä 040-5218865, timppaheikkila@gmail.com

Julkaisu: Ratas Music Group, www.ratasmusic.fi

Jakelu: Sony Music, www.sonymusic.fi