Soundi, elokuu 2009

AGENTS

...Looking Back

Parlophone

Agents tuntui 80-luvun lopulla aikamoiselta kummajaiselta. Kun useimmat muut koettivat katsoa tulevaisuuteen, ilmestyi jostain yhtye, joka esiintyi siniristilipun edessä ja jonka repertuaari koostui iskelmistä, rautalangasta ja 60-luvun popista. Bändin jätkissä ei ollut paljon katsomista, mutta onneksi mukana kulkivat ihanat tanssitytöt Mari ja Pink.

Agentsin suurin suosio osui aikaan, jolloin yhtyeessä lauloi Topi Sorsakoski. Vuonna 1986 ilmestynyt In Beat -albumi myi valtavasti ja seuraavana vuonna julkaistu Besame Mucho vielä enemmän – peräti yli 150 000 kopiota. Kaikki eivät olleet hyvillään, kun pitkätukkaista ja hiukan epäsiistiä laulajaa yllyttiin vertaamaan jopa Olavi Virtaan ja muihin legendoihin

Ihan tyhjästä Agents ei tietenkään tullut. Se oli soittanut Rauli Badding Somerjoen taustalla, esiintynyt Köyhien Ystävät -nimisenä Tuomari Nurmion Kohdusta hautaan -albumilla ja äänittänyt itsekin yhden pitkäsoiton (Agents, 1980). Kahta kolmesta ei tässä kansiossa noteerata.

Matkaan lähdetään Ikkunaprinsessalla, yhdellä Baddingin koskettavimmista tulkinnoista. Hänen 80-luvun albumeiltaan poimitut biisit ovat sillä lailla poikkeuksellisia, että niillä on Agentsin lisäksi mukana iso liuta avustavia muusikoita. Omilla levytyksillään Esa Pulliainen ja kumppanit pitäytyvät aika uskollisesti bändin perussoundissa.

Kansion neljällä levyllä on kaikilla oma solistinsa: Somerjoki, Sorsakoski, Jorma Kääriäinen ja viimeisellä, instrumentaaleista koostuvalla tietenkin Esa Pulliainen. Jako on toki selkeä, mutta paljon jää ulkopuolelle. Jo mainittujen lisäksi unohdetaan täysin myös Laulava Sydän -sarjan vierastulkinnat, joiden joukossa on muitakin helmiä kuin Ville Valon fiilistelyt.

Paljon on jäänyt valikoiman ulkopuolelle myös Agentsin keskeiseen kaanoniin kuuluvaa materiaalia, etenkin Topi Sorsakosken laulamilta levyiltä. Tuntuu oudolta, että tällaisesta historiikista on raakattu sellaiset sykähdyttävät tulkinnat kuin Eeva, Surujen kitara, Vihreät niityt  ja On kesäyö – varsinkin kun levyllä olisi ollut rutkasti tilaa. Tosin etenkin In Beatilta ja Besame Mucholta olisi voinut noukkia mukaan melkein mitä tahansa ilman notkahdusta.

Juuri Topi Sorsakosken laulamille levyille valikoituivat repertuaarin parhaat biisit, mutta tietenkin helmiä on kirkastettu myöhemminkin. Silti Topin lähdettyä tapahtui Agentsissa iso muutos, muutenkin kuin mielikuvissa.

Suuriin sinivalkoisiin tulkitsijoihin lukeutuvien ”Bädärin” ja Sorsakosken jälkeen Pulliainen kutsui yhtyeensä laulajaksi ihan toisenlaisen tyypin. Kun kaksi ensimmäistä voidaan lukea rokkitaustaisiin retkuihin, tuntuu Jorma Kääriäinen heidän rinnallaan lähes autokauppiaalta. Toki Jorkka lauloi – Esa Pulliaisen sanoja lainaten – mimmit kuumiksi paikassa jos toisessakin, mutta ehkä hänen vaikutuksensa Agentsiin oli liian suuri. Toisin sanoen Elvis ja 50-luvun rokki saivat suhteettoman paljon tilaa.

Kappalevalinnat ja laulajat sikseen, kaikkea pitää koossa Esa Pulliaisen näkemys ja suoraan sormista lähtevä soundi. Kun hän kaappaa vaaleansinisen Stratocasterin kouriinsa, paras vaikutus sen äänenväriin lienee sopivalla naukulla kossupullosta, ei erilaisilla efekteillä. Useimmiten Pulliaisen soundi on saunapuhdas, toisinaan juuri sopivasti hapotettu.

Kivoimmat oivallukset tulevatkin mieleen neljättä eli instrumentaalilevyä kuunnellessa. Mitähän Ranskan kansallisaarre Serge Gainsbourg ajattelisi Agentsin versiosta Je t’aime moi non plus -hitistä? Voiko Hendrixin Little Wingin soittaa näinkin? Ja olisipa ollut hiukan huimaa, jos Agents olisi päässyt levyttämään Joe Meekin kanssa!

Vaatimattomasta vihkosesta olisin mieluusti lukenut muutakin kuin Peter von Baghin saatesanat. Esimerkiksi diskografian puuttuminen on aika outoa. Koska tämmöisiä paketteja on tapana tehdä vain kerran elämässä, niihin kannattaisi satsata kunnolla aikaa ja ajatusta. Toki ongelmista huolimatta ...Looking Back -kansio tarjoaa ison palan keskeistä suomalaista musiikkihistoriaa.