HS.fi, 27.8.2009

Mies ja kitara ja sähkö


Esa Pulliaisen vaaleansinisesta kitarasta tuli
niin kuuluisa, että siitä teetettiin Fenderin
tehtaalla oma Esa Pulliais -malli Suomen
lippuineen. Nykyisin vanha tavaramerkkikitara
palvelee enää kotona Vantaalla.
(Kuva:Liisa Takala)

Muusikko Esa Pulliainen katselee käsiään. "Mulla on lyhyet sormet", hän sanoo. "Albert Järvisellä oli vielä lyhyemmät."

Että tämäkin piti saada tietää. Suomalaisen sähkökitaransoiton historian syvimmät soinnut on vedetty lapiokourilla ja töppösormilla.

Pulliainen ottaa työhuoneensa seinältä kitaran ja istahtaa poseeraamaan valokuvaajalle.

Kitara on tietysti sama vaaleansininen Fender Stratocaster, joka on ollut Pulliaisen työkaluna vuodesta 1974 asti. Se käsissään hän on johtanut 30 vuotta Agentsia, Suomen kaikkien aikojen suosituimpiin kuuluvaa pop-yhtyettä.

Agentsin solistit ovat vaihtuneet Rauli Badding Somerjoesta Topi Sorsakoskeen, Jorma Kääriäiseen ja Vesa Haajaan, mutta solistin vieressä on aina seissyt Pulliainen vaaleansinistä kitaraa hienostuneen vähäeleisesti soittaen.

Mielikuva on ollut niin vahva, että kymmenisen vuotta sitten Musiikki-Fazer jopa teetätti Fenderin tehtaalla myyntiin erän Esa Pulliainen -mallisia Stratocastereita, jotka olivat tarkkoja näköiskopioita alkuperäisestä kanteen liimattuine Suomen lippuineen. Ne myytiin hetkessä loppuun.

Pulliaisen alkuperäinen, elämää nähnyt tavaramerkkikitara on tosiasiassa palvellut pitkään enää kotona työhuoneella.

Huoneen nurkassa on vahvistin ja sen edessä mikrofoni.

"Täällä mä istun ja mietin, miten saisi pienemmillä vedoilla ilmaistua asian yksinkertaisemmin ja tehokkaammin", sanoo Pulliainen. "Että miten pääsisi asian ytimeen. Eikä se tule yhtään helpommaksi, vaikka tätä on tehnyt kuinka paljon."

52 vuotta sitten syntynyt Esa Pulliainen on perinteinen pitkän linjan pelimanni. Hän on kiertänyt suurimman osan elinajastaan Suomea soittajana eikä ole hankkinut itselleen muuta ammattia.

Pulliaisen perheessä kannustettiin lapsia musiikin pariin. Kaikki laitettiin soittotunneille ja musiikkiopistoon, myös Esan veli ja Agentsin toinen alkuperäisjäsen, basisti Kai Pulliainen.

Esa olisi halunnut soittaa kitaraa, mutta hänet vietiin aluksi pianotunneille.

"Hyvä, että opin jo nuorena musiikin teorian. Pianon kautta se on paljon helpompaa. Kun katsoo koskettimistoa, niin siinähän se on näkyvillä koko paska."

Ensimmäiseksi musiikilliseksi vaikuttajakseen Esa Pulliainen nimeää isänsä.

"Se oli Karjalasta ja lauloi niin, että mäki raikasi, kun se rakensi meidän kotitaloa. Sieltä olen saanut mieleeni ekan kerran Moskovan valot ja Unohtumattoman illan. Sitten myöhemmin levytettiin ne."

Agentsin ensimmäiset suuret hitit tulivatkin Rauli Badding Somerjoen ja Topi Sorsakosken solistikaudella suomalaisella nostalgiapopilla.

Agentsia on pidetty myös iskelmäväen suosikkina, ja Pulliaisen soittotyyliä on imitoitu viime vuosikymmeninä lukemattomilla suomalaisilla iskelmälevyillä.

Mutta Pulliainen sanoo vierastavansa iskelmää ja viis veisaavansa jäljittelijöistä.

Rocksoittajan identiteetin hän omaksui 1970-luvun puolivälissä roudarin töissä Dave Lindholmin ja muiden nousevien rocknimien kyydissä.

"Sen jaksoi nuoruuden vimmalla", Pulliainen muistelee. "70-luvalla tanssilavakulttuuri oli todella syvältä. Tanssit oli väkivaltaisia tapahtumia ja niissä oli karmea fiilis. Vanha järkkärisukupolvi ei pitänyt rockbändien soittajia edes ihmisinä. Hurriganesin jälkeen se alkoi muuttua, kun Remu kiipesi vuorelle ja hakkasi uudet säännöt kivitauluun."

Ensimmäisen kerran yleisö tutustui kitaristi Esa Pulliaiseen vuonna 1979 Tuomari Nurmion Köyhien ystävät -yhtyeessä. Nurmion Valo yössä -singlestä tuli yllättäen suuri hitti, ja pian sen julkaisun jälkeen koottu Köyhien ystävät aloitti keikkailun suoraan huipulta.

"Kusi nousi päähän välittömästi", sanoo Pulliainen. "Äksyiltiin, ja kaikesta meni hermot koko ajan. Ei ollut vielä vuosien mukanaan tuomaa rentoutta. Mutta duunia tehtiin paljon. Köyhien ystäväthän oli kornisti sanottuna tuotteistettu bändi. Siinä oli yhdistetty vähän rockabillyä ja uutta aaltoa. Oli tarkkaan mietitty, miltä bändin pitää näyttää ja kuulostaa. Se meni hyvin läpi."

Köyhien ystävät hajosi pian, mutta samaa suunnitelmallisuutta Pulliainen alkoi toteuttaa omassa yhtyeessään, Agentsissa.

1980-luvun alussa paluuta tehneen Rauli Badding Somerjoen kanssa se oli tosin hankalaa. Baddingia piti maanitella lähtemään keikalle, ja välillä hän ei suostunut esittämään kuin muutaman kappaleen.

"Se oli kauhean hermostunut ja ihan liian herkkä tälle alalle", Pulliainen sanoo.

Baddingin varamieheksi yh-tyeeseen otetusta Topi Sorsakoskesta tuli pian Agentsin varsinainen solisti.

"Topin kanssa alettiin jo toteuttaa harkittua murhaa. Hiffasin, että meidän tyyli puree, ja me alettiin hioa kirvestä. Korostettiin hyviä osa-alueita ja vaimennettiin huonoja, niin kuin nää hommat normaalisti hoidetaan."

Agentsin ja Topin ensimmäisen yhteisen levyn, In Beatin, menestys yllätti silti yhtyeen itsensäkin. Levy-yhtiö EMI:ssä hyristiin tyytyväisinä, sillä suomalaisen suosikkiyhtyeen olivat noteeranneet yhtiön kansainväliset päämiehetkin.

"Meillä oli mahdollisuus mennä tekemään seuraava levy Tukholmaan EMI:n studioille, jotka oli silloin Pohjoismaiden hienoimmat studiot, tai Lontooseen Abbey Roadille, mutta ei meitä kiinnostanut pätkääkään."

Levy tehtiin sen sijaan Kuopiossa.

"Agentsin filosofiaan on aina liittynyt pieni vastavirtaan uiminen, nuhjuisuus ja se, että kaikkea ei tarvitse tehdä aina isosti, koska pienuudessakin on voimansa", sanoo Pulliainen ja hihittää sitten taas persoonallista nauruaan.

"Se on jälki, jonka Badding jätti tähän bändiin."

Agentsin suursuosioon voi etsiä syytä myös 1980-luvun Suomi-nostalgiasta.

Sitä ruokkivat Aki ja Mika Kaurismäen varhaiset elokuvat. Agents jopa esitti Baddingin kanssa Ikkunaprinsessan veljesten läpimurtoelokuvassa Arvottomat vuonna 1982.

"Topin hahmo ja Kaurismäen leffojen hahmot olivat vähän samanlaisia. Olisiko Topi vaikuttanut niihin sitten, koska ne oli Akin kanssa hyvät kaverukset", Pulliainen pohtii.

"Aki oli meidän keikkamatkoillakin joskus mukana."

Topi Sorsakosken jälkeen 1990-luvun alussa Agents joutui ottamaan vähän aikaa vauhtia pienempien yleisöjen edessä.

Pulliaista se ei haitannut, koska uusi solisti Jorma Kääriäinen oli kääntänyt yhtyeen suuntaa lähemmäs rock and rollia.

Kääriäinen oli vanha rockabilly-laulaja ja Elvis-ekspertti. Pulliainen tunsi toki Elviksen varhaistuotannon, mutta ei 1960-luvun Elvistä.

"Jorkan kautta mä opin tuntemaan muutenkin, mitä amerikkalaisessa rockissa silloin tapahtui. Mun musiikillinen tietoisuus oli värittynyt britti-invaasiosta niin, että 60-luvusta tulee aina ensin mieleen Beatles ja Rolling Stones."

Kääriäisen kanssa suosion räjäytti lopulta televisio. Agents teki solistivieraineen TV2:lle Laulava sydän -nimistä musiikkiohjelmasarjaa, jonka jälkeen yhtyettä vietiin taas kuin 80-luvun huippuvuosina.

Samalla Esa Pulliaisen keikkamittari oli alkanut täyttyä. Vielä Topin aikaan hän oli soittanut tanssiyhtyeiden kitaristina, kun Agents oli keikkatauolla. Kääriäisen kaudella keikkamäärä vakiintui sataan vuodessa.

Nykyisen solistin Vesa Haajan kanssa Agents tekee 50 keikkaa vuodessa eikä esiinny enää tanssilavoilla.

"Olen jo liian vanha sellaiseen, että tullaan kuudelta paikalle ja laitetaan laitteet pystyyn, puolilta öin soitetaan ja kolmelta päästään lähtemään hotelliin tai kotiin. Mä olen oman osani siitä jo tehnyt", Pulliainen sanoo. "Itse soittaminen tuntuu edelleen kivalta."

Vaikka Esa Pulliainen on kyllästynyt 35 vuotta kestäneeseen keikkamatkaan, hän vaikuttaa tyytyväiseltä mieheltä.

Se näkyy myös hänen kodissaan. Pulliainen asuu vaimonsa ja yhdeksänvuotiaan tyttärensä kanssa Vantaalla aivan tavallisessa kerrostalossa.

Asunto on tilava ja valoisa, mutta perinteiset menestyksen merkit loistavat poissaolollaan.

Radio soittaa hiljaa klassista musiikkia.

Yllättävintä on silti se, mitä Esa Pulliainen – tuo suomalaisen rautalankakitaran ja beatmusiikin Väinö Linna – askartelee vapaa-aikana.

"Olen perehtynyt viimeisten kymmenen vuoden ajan suomalaiseen 1960-luvun konkreettiseen ja elektroniseen musiikkiin. Toinen on luonnonäänistä koostettua, toinen puhtaasti elektronista, generaattoreilla tehtyä."

Pulliaisen mielestä suomalaiset alan pioneerit Erkki Kurenniemi, Henrik Otto Donner ja Otto Romanowski olivat "saatanan kovia ja maailmanluokkaa", mutta ylistää myös alan uudempaa kärkinimeä, Pan Sonicia.

Pulliainen on kerännyt stu-dioonsa 60-luvun elektroniikkaa, samoja instrumentteja, joilla alan edelläkävijät tekivät aikoinaan niin hämmentävät teoksensa.

"Jos menisin levy-yhtiöön ja sanoisin, että mä tekisin tällaisen levyn, niin ne nauraisi mut pihalle. Putkiston huminaa, suhinaa ja linnunlaulua. Mutta on niin rautaa tehdä niitä itsekseen."

Esa Pulliainen hihittää sydämellisesti. Toki hän rakastaa edelleen rockia.

"Rockabilly ja rock and roll on jotain, mihin mä turvaan. Se on vähän kuin uskonto joillekin muille. Kun alkaa tuntua siltä että painukaa kaikki dannyt vittuun, nyt on kuppi täynnä, niin laitan Gene Vincentin soimaan, ja sitten on taas turvallinen ja hyvä olo."


Agents, Topi Sorsakoski, Jorma Kääriäinen & Vesa Haaja Kulttuuritalossa (Sturenkatu 4) su 30. 8. ja ma 31. 8. klo 19. Liput 35 e. Sama konsertti Tavastialla (Urho Kekkosen katu 4-6) ma 14. 9. ja ti 15. 9. Liput 37 e, ti loppuunmyyty.

Ilkka Mattila, Helsingin Sanomat