Kansan Uutisten Viikkolehti 2.3. 2007
KAI HIRVASNORO

Jorma Kääriäinen tekee mitä tahtoo

Uusi levy, dokumentti ja suurten mittojen viihdekiertue. Agents on telakalla, mutta Jorma Kääriäisellä menee lujaa.
Lavalla heiluva mies avaa vielä yhden napin kimaltelevasta paidastaan ja sitten lähtee Badding-klassikko: ”Hoitajaako nyt tarvitaan, kun pumppu tilttaa ja kummasti lyö...”
 

Agents-kitaristi Esa Pulliainen on hetkeä aikaisemmin käskenyt Jorma Kääriäistä laulamaan paikkakunnan mimmit kuumiksi.
Ja kyllähän mimmit taas kerran kuumenivat. Sen todistaa keikan jälkeinen puristus, mihin nimikirjoituksia kirjoittava Kääriäinen joutuu.
Öinen parituntinen on Jorma Kääriäisen työn kulminaatiopiste ja jäävuoren huippu. Sitä edeltävät joskus pitkätkin automatkat, soittokamojen roudaaminen, puuduttavat tunnit takahuoneessa ja yksinäiset yöt Suomen hotelleissa. Hotellissa näemme keski-ikäisen suomalaisen miehen prototyypin. Ei kovin pitkä, pikkuisen mahaa, maantien väriset hiukset, näyttää väsyneenä ikäistään viisi vuotta vanhemmalta.
Yksi asia erottaa Jorma Kääriäisen kuitenkin aivan olennaisesti meistä tavallisista pulliaisista, jotka emme ole edes Esoja: Kääriäinen laulaa kuin Elvis.
Juuri nyt Kääriäistä tulee joka tuutista. Keskiviikkona ilmestyi miehen kolmas soololevy, todella ison satsauksen Yhden tähden hotelli. Tänään ensi-iltansa saa Ari Matikaisen ohjaama Kääriäis-dokumentti, joka kantaa samaa nimeä. Ja pitkin vuotta Jorma Kääriäinen esiintyy Riku Niemi Orchestran säestämänä suurissa viihdekonserteissa 25 soittajan edessä.
Paita tekee artistin
Mutta ensin Jorma Kääriäiseltä on ihan pakko kysyä siitä kimaltavasta paidasta. Yhden tähden hotelli -elokuvassa hänet nähdään useammassakin takahuoneessa plaraamassa keskittyneenä toinen toistaan tyylikkäämpää paitavalikoimaansa. Kääriäinen teettää esiintymispukunsa Yhdysvalloissa Memphisissä ja Miamissa. Asuja on kahdeksankymmentä.
Esiintymispuvun valinta ja pukeminen on harras hetki, sillä siinä samalla jokamies-Jorkka muuttuu laulaja Jorma Kääriäiseksi.
– Kyllä, vahvistaa Kääriäinen.
– Siinä pystyy tavallaan psyykkaamaan itsensä työhön.
– Toisaalta siinä on sekin, että kun pukee jotain, mitä kellään muulla ei ole, niin totta hiivatissa tulee ajatus, että okei, nyt minulla antaa ihmisille jotain erilaista. Siinä tapahtuu sellainen psyykkinen metamorfoosi. Jokaisen ihmisen täytyy aina psyykata itsensä tekemään jotain juttua. Enemmän tai vähemmän.
Viihteen ammattilaisena
jo 30 vuotta
Jorma Kääriäinen on kyllä kaiken saamansa huomion ansainnut. Koko kansan tietoisuuteen hän nousi vuonna 1995 liityttyään Topi Sorsakosken seuraajana Agentsiin, mutta silloin vuonna 1961 syntynyt Kääriäinen oli laulanut yleisön edessä jo neljännesvuosisadan.
Ura alkoi lapsena tanssiorkesteri Jorma Kalevissa, mutta lopullinen niitti ammatinvalinnalle oli vuonna 1972 kuultu Elviksen Recorded Live at the Madison Square Garden. Ensimmäisen oman bändin jälkeen Jorma Kääriäisen ammattilaisura käynnistyi, kun 1970-luvun värikäs rockmanageri Kari Heimonen ilmaantui keikkapaikalle ja ilmoitti, että Kääriäisen nimi on tästä lähtien Freddie Falcon, bändin V-8 ja levy tehdään Poko Rekordsille. Oli vuosi 1977.
Jorma Kääriäinen oli silloin 16-vuotias.
1950-luvun rokin buumi päättyi aikanaan. Armeijan jälkeen Kääriäinen päätyi viihdyttäjäksi ensin hotelleihin ja sitten laivoille, missä tehtiin Suomen oloissa mittavia show-keikkoja.
Ja sitten olikin vuorossa alun hiljaisen vaiheen jälkeen kultaa ja kunniaa tuottanut Agents, joka nyt on määrittelemättömän pituisella keikkatauolla.
Rock around the clock
Pitkän linjan muusikko kertoo työnsä etenevän usein kolmen, neljän päivän mittaisina kiertueina, rundeina.
– Kerätään kimpsut, kampsut autoon ja lähdetään ajamaan kohti keikkapaikkaa. Siellä pyritään olemaan niin, että viimeistään kuudelta lava on valmis. Sitten odotellaan, kunnes soitto alkaa joskus puolenyön korvilla. Kun omat jaksot on hoidettu, odotellaan, että päästään purkamaan lava. Viime aikoina on aika usein tehty niin, että mä olen päässyt lähtemään heti keikan jälkeen ajamaan kohti seuraavaa kaupunkia. Saa nukkua ihan oikean yöunen, koska se on hemmetin tärkeää, kun tulee vanhemmaksi.
– Aamulla yrittää herätä niin, että ehtii syödä aamiaisen. Sitten lähdetään kohti seuraavaa keikkapaikkaa, Kääriäinen kuvaa keikkamiehen arkea.
Kun ollaan töissä, siinä ollaan kiinni vuorokauden ympäri. Mielessä on joko juuri päättynyt tai seuraava keikka. Harvemmin on tilaisuus odotella esiintymistä hotellihuoneessa lepäillen. Keikkapaikan takahuoneessa Kääriäinen joko lukee kirjoja tai täyttää ristikoita. Tai sanoittaa joskus uutta laulua. Jos lukee, Kääriäinen lukee jotain kevyttä ”perushuttua.”
Eikö tule koskaan mieleen mennä vaikka varastomieheksi, että saisi säännöllisen elämänrytmin?
– Mä olen onneksi saanut tehdä myös sitä. Mutta jostain hiivatin syystä jotain on mennyt ilmeisesti pieleen, koska veri vetää kuitenkin tienpäälle. Kaikesta huolimatta tykkään matkustamisesta, vaikka se on välillä puuduttavaa ja oikein surkealla kelillä ihan hirveää. Mutta silti viihdyn siinä, kun paikka vaihtuu.
Monen muunkin
leipä pelissä
Yhden tähden hotelli -elokuvassa valkokankaan täyttävät usein Jorma Kääriäisen väsyneet kasvot. Glamouria elokuvassa ei näy juuri ollenkaan. Lavalla mies on toki elementissään, mutta ne esiintymispaikat eivät ole Suomessa aina kovin hohdokkaita. Kesällä Kääriäinen laulaa soolona Tapio Rautavaaraa katoksen alla kaatosateessa. Usein hän vain ajaa autoa ja tie jatkuu äärettömiin.
Artisti on lavalla vain pari tuntia, mutta Jorma Kääriäinen sanoo olevansa usein esiintymisen jälkeen totaalisen poikki.
Mitä olet joutunut uhraamaan menestyksesi eteen?
– Mielenterveyden.
– No, en tiedä, ovatko ne sen kummemmin uhrauksia. Joutuu tekemään velvoitteita, jotka eivät kauheasti minua henkilökohtaisesti kiinnostaisi, mutta myönnytysten tekeminen kuuluu työn luonteeseen. Monta kertaa joutuu suostumaan asioihin, jotka eivät voisi vähempää kiinnostaa, mutta kun niillä on merkitystä jollekin muulle, ne on hoidettava.
Yksityiskohtiin Kääriäinen ei halua mennä. Mutta myönnytysten tekemistä voi olla esimerkiksi jonkin laulun opetteleminen, joka ei itseä kiinnosta pätkääkään. Silloin onkin tehtävä myönnytys itselleen ja löydettävä laulusta se jokin, jonka vuoksi se kannattaa tehdä.
Monien artistien tapaan Jorma Kääriäinenkin sanoo vierastavansa myös ammattiinsa kuuluvaa julkisuutta. Parasta olisi, jos voisi tehdä työnsä ja se riittäisi.
– Mutta se on tehtävä. Siinä on niin monen muunkin ihmisen työpanos mukana, että jonkun se julkisuus on tehtävä.
Elokuvassa Jorma Kääriäinen avautuu enemmän laulujen lunnaista. Kolmen lapsen isä kokee riittämättömyyttä, koska on aina poissa kotoa. On mikä tahansa perhejuhla, niin isä on aina keikalla.
Armeija kaatoi
uran Las Vegasissa
Viihdekiertue ison orkesterin kanssa on Jorma Kääriäisen toteutunut unelma, mutta ei ainoa. Se suuri on Amerikka, missä hän haluaisi esiintyä ja tehdä musiikkia paikallisten muusikkolegendojen kanssa.
Yksi osa Amerikan unelmaakin toteutui, kun Kääriäinen vei oman orkesterinsa rock´n´rollin syntysijoille Memphisin Sun-studiolle levyttämään. Ne biisit ilmestyivät jo edellisellä soololevyllä.
Jatkosuunnitelmistaan siihen suuntaan Kääriäinen ei hiisku. Kaikki on kuulemma hyvin ja etenee pikkuhiljaa. Kiirettä ei ole minnekään.
– Ei ole olemassa mitään sen kummempaa Amerikan unelmaa, Kääriäinen sitten oikoo.
Mutta jos asiat olisivat neljännesvuosisata sitten menneet toisin, Jorma Kääriäinen ei ehkä olisi Suomen tanssilavojen kuningas, vaan miljonääriviihdyttäjä Las Vegasissa. 1980-luvun alussa hän sai vähän jalkaa oven väliin sikäläisten muusikoiden kanssa, mutta sitten kotoa tuli viesti, että on tultava pikavauhdilla Haminaan armeijaan tai olet sotilaskarkuri.
Hälytys oli väärä. Kääriäisellä oli lykkäystä, mutta erehdys huomattiin vasta hänen saavuttuaan kotiin. Mutta kun nyt oli Suomessa, Jorma Kääriäinen hoiti armeijan pois Hyrylän varuskunnassa.
– Onneksi ei, Kääriäinen vastaa pohdintaan siitä, olisiko hän nyt iso nimi siellä Amerikassa ellei Hämeen sotilaspiirissä olisi sekoitettu papereita.
– Siellä on mukava käydä ja käyn siellä mielelläni joka vuosi. Ja jos joskus voisi tehdä siellä jotain hommia, niin totta hiivatissa. Mutta kyllä mä olen suomalainen, ja ollut sitä aina. Täällä on asiat niin paljon paremmin. Täällä on turvallista ja hyvä olla.
Vaikuttajina Elvis ja
Puna-armeijan kuoro
Jorma Kääriäisen musiikillisena taustana puhutaan aina Elviksen vaikutuksesta. Mutta 1960-luvun alussa syntyneenä hän ei joutunut kuuntelemaan vain yhtä ja samaa musiikkia suoltavaa formaattiradiota, vaan kasvoi kaikenlaisen musiikin parissa. Taustalta löytyvät ukin suosikit, muun muassa Georg Otsin tuotanto sekä Asko-kaverin isän levyvarasto, joka sisälsi Tapio Rautavaaraa, Puna-armeijan kuoroa ja Elviksen EP-levyn Jailhouse Rock. Ja radion Rinnakkaisohjelma soitti ihan kaikkea musiikkia ihan sekaisin.
– Niitä me kuunneltiin sulassa sovussa ja kaikki tuntui ihan yhtä hyvältä. Mutta tämä kaikki kristallisoitui Elviksessä. Mä ajattelin, että jos joskus voisi tehdä jotain tuollaista hommaa. Että mä pyrin elättämään itseni tällä työllä, muistelee Kääriäinen.
Lopuksi on pakko palata Agentsiin. Jorma Kääriäinen solistinaan bändi julkaisi kymmenen levyä, joita on myyty yli 400 000 kappaletta. Viime lokakuussa Agents teki ”toistaiseksi viimeisen keikkansa.”
”Välillä pitää pysähtyä, että pääsis eteenpäin. Agents Is Pause”, kiteytti Esa Pulliainen tauosta kertoneen tiedotteen.
Paluusta ei ole mitään tietoa, mutta Jorma Kääriäinen ei usko tauon olevan lopullinen. Kukaan ei tiedä, miten Agentsin tarina jatkuu, mutta todennäköisesti se jatkuu. Sillä välin Kääriäisellä on omat sooloprojektinsa ja Esa Pulliaiseltakin voidaan odottaa pitkään haudottua instrumentaalilevyä.
– Otetaan aikalisä. Nyt jokainen kelailee omalla tahollaan asioita ja sitten katsotaan, kun on taas sellainen tunne, että no niin, sanoo Kääriäinen tulevasta.