Desibeli.net

Topi Sorsakoski & Agents
21.09.2007
Tavastia/Helsinki

Topi ja Agents Joskus muistot on parempi jättää elämään. Topi Sorsakoski & Agents olivat 80-luvun jättiläisiä iskelmä- ja populaarimusiikin saralla. Suosiota saavutettiin sekä levymyynnillä että keikkamyynnillä mitattuna. Agents-showsta tuli koko kansan nähtävyys taustalaulajineen ja lavan takana katosta ripustettuineen siniristilippuineen. Vähitelleen muut ilmiöt ajoivat suuren yleisön mielenkiinnon muualle ja bändin ja solistin tiet erkanivat vuonna -92.

Viime keväänä kohistiin uutisista että sama kansan suosikkikokoonpano oli levyttämässä uutta levyä ja lähdössä kiertueelle tulevana syksynä. Monet diggarit kaivoivat vinyylit ja cd-remaket pöytälaatikoistaan ja alkoivat lämmitellä vanhoja 80-luvun tunnelmia takaisin. Ilta Helsingin Tavastialla oli mitä ilmeisimmin ladattu yleisön puolelta odotuksilla, joissa vielä kerran voisi kokea yhtyeen parhaan kokoonpanin niinkun parhaina aikoinaan.

Siniristilippua ei lavan takana tällä kertaa nähty. Lavan yläpuolelle oli ripustettu rivi värillisiä hehkulamppuja, kuin tavoitellakseen 80-luvun lavatunnelmaa. Konsertti alkoi minuutilleen kitaristi Esa Pulliaisen tapaillessa ensimmäiset nuotit valkoisesta stratocasteristaan. Sinertävät valospotit valaisivat muut soittajat. Koskettimissa oli Agentsin taustavaikuttajana toiminut Pedro Hietanen ja lavan toiselle puolelle oli otettu mukaan saksofonisti, mielestäni hienon kitarakaavan rikkoen. Alkurevittelyn jälkeen Topi Sorsakoski saapui lavalle, ja aloitti ensimmäisen numeron, Brand New Cadillac.

Alkuun äänimaailma ei vakuuttanut. Hieno, puhdas kitarakuviointi jäi saksofonin ylpeän äänen taakse ja rock-ralli kappalevalintana olisi voinut olla kenen tahansa autotallibändin esittämä. Sitten vähitellen alkaa kuulua, että tässä on jostain muusta kyse. Ensimmäiset vanhaan ohjelmistoon kuuluneet klassikot alkavat soida. Laulu ja kitara ottavat pääosat, yksinäinen ja särötön kitara säestää laulajaa.

80-luvun ohjelmistosta kuultiin tänä iltana esimerkiksi Maailma ilman rakkautta, Eeva, Hopeinen kuu ja Salattu suru, mutta ei esimerkiksi täydellisyyttä hipovaa Varjojen yötä. Kappalevalinnat olivat siis jonkin verran kosiskelevia. Laulu pysyi vahvana ja voimakkaana läpi hiukan yli tunnin kestäneen setin. Esa Pulliaisen soiton taidokkuus ja tunnelman luonnin taju tulivat hyvin esiin. Kun yksi soitin on niinkin tärkeässä osassa kun kitara Agentsin kappaleiden perusrungossa, keskinkertaiset suoritukset näkyisivät heti läpi. Stratocaster oli siis todellakin hyvissä ja taitavissa käsissä, joka ei nykyisen säröisen musiikin aikakaudella ole enää soittimien arvostuksen edellytys. Yhteyttä yleisöön oli vähän, mutta Pulliainen ehti kertoa että Tavastialla soitettiin viimeksi 17 vuotta sitten.

Loppuen lopuksi, asetelma oli jonkin verran vaivaantunut: hieman epävarma esiintyjä, odotuksilla ladattu yleisö, klassinen rockin päämaja, täyteen pakattuna, jotkut pariskunnat löysivät tilaa tanssia, useimmat tyytyivät hillittyyn keinahteluun. Olisi kai vaatinut todellista ihmettä että tästä asetelmasta olisi saanut puristettua vapaantuneen tuntuisen illan ja saavutella parhaiden aikojen tunnelmia. Tällä kertaa, muutamia poikkeuksia lukuunottamatta, se kuuluisa Agents-ilta, kitaran ja laulun juhla, jäi arvoitukseksi.

Iso hatunnosto Agentsille, pitkän ajan suomalaisen musiikin oman polun kulkijoille ja Topi Sorsakoskelle, suomalaisen tunteen rehelliselle tulkitsijalle. Tuokaa ensi kerralla enemmän esille sitä kokemusta ja taitoa jolla aikoinaan voititte yleisön toisensa jälkeen puolellenne. Meiltä on viety markka ja maitolaiturit, mutta Agents on keskuudessamme. Suomen voi edelleen valloittaa, vaikka yhden illan ajan.

Teksti : Samuli Ruuskanen