Turun Sanomat 3.3.2009

Isokuppi ja hyvää syrjää löytyi Vampulan raitilta

• Tapio Liinoja ja Esa Pulliainen: Vampula POP - Kirjallinen äänilevy. Johnny Kniga 2009.

Näyttelijä Tapio Liinoja ja kitarataituri Esa Pulliainen näyttävät suuntaa tulevaisuuden kulttuurinautintojen makoisaan miksaamiseen. Suunta on Vampula POP.

Idea on nerokas. Liinoja on kirjoitellut pöytälaatikkoonsa muisteloita nuoruutensa kylänraitilta; ajoista, tavoista, paikoista ja persoonallisista kylän miehistä. Sekä niistä vastustamattomista, usein saavuttamattomista naisista.

Kun aika on kypsä nostalgian lähteä askeltamaan, otetaan siniruutupaperit esille ja nautiskellaan ääneen entisaikojen tunnelmasta. Sitä tihennetään kaihoisan puoliakustisen kitaran soinnahdellessa taustalla taiturin käsissä.

Vampula POP on hieman yli tunnin mittainen, imuisa kuvaus Vampulan kylänraitilta. Liinoja on kirjoittanut kaksi kunnon tarinaa ja sillaksi pari, pintaa syvemmälle raapaisevaa elämänajatusta. Kirjallinen äänilevy alkaa hämmästyttävästi tuntua Liinojan vangitsevan kerronnan ja Pulliaisen hienojen kitarasoundien ansiosta kaurismäkimäiseltä elokuvalta. Tunnelmassa on jotakin Kankkulan kaivoltakin tuttua.

Hämärissä oloissa pari vuotta sitten palaneen Travantin baarin tunnelma kolmen, neljän vuosikymmenen takaa kylänmiehineen, pajatsoineen, keskikaljoineen kaikkineen elää hienovaraisella ja syvällisellä tavalla Liinojan kerronnassa. Isokuppi tarinana on niin totta, niin kuviteltua.

Travantin baarin lähellä oleva nuorisoseurantalo Jukola on Liinojan tarinan Balettitossut tapahtumapaikka. Tarina kertoo nuoren miehen tuskasta löytää naista tanssiehtoona. Kylän ja sen ihmiset tunteva Tapio Liinoja on onnistunut näkemään asiat tunnelmineen niin sisältä kuin kaikesta oikealla tavalla irrottautuneena tarkkailijana. Likimain oikeaoppisesti hän käyttää sen aikaisia miesten ilmaisuja ”hyvää syrjää” ja ”isojako alkaa”, kun puhutaan tyrkyllä olevista eturivin ehtoisista emännistä ja tanssiehtoon loppuhuipennukseen siirtymisestä.

Vampulan Jukola voi olla synnyinseudulleen uskollisena pysyneelle Liinojalle vielä todellinen aarreaitta. Ovathan siellä keikkailleet Liinojan tarinassaankin mainitsema satumainen säveltäjä Unto Mononen sekä monet takavuosien tähdet. Jukolassa Kirka veti Islanders-yhtyeen kanssa ensimmäisen virallisen keikkansa.

Nykyisenä entisten nuorten sävellahja-aikana Vampula POP kannattaisi hyödyntää liinoja-pulliaismaisten poptapahtumilla Jukolassa ja sen takana olevalla urheilukentällä. Vampula-tunnelmiin päästään pintaa syvemmältä ainakin Turun syksyisillä kirjamessuilla.

Vampula POP on kädenojennus paitsi jokivarteen teiden väliin syntyneelle, viime vuodenvaihteessa Huittisiin liitetylle kylälle, myös suomalaisuudelle. Samanlaisen kuvan voi piirtää tuhansista suomalaiskylistä. Liinoja ja Pulliainen ovat sen vangitsemisessa onnistuneet aivan nappiin. Tätä kelpaa kuunnella muuallakin kuin Vampulan vanhusten palvelutalo Annalassa. Tällaista lisää uusin sovelluksin, kiitos!

JUKKA SAARINEN