Täältä, Vantaan Askistosta, alkoi Esa Pulliaisen, 58, tie suomalaisen musiikin suurmieheksi ja Agents-yhtyeen perustajaksi.

– Tuosta ikkunasta heitin kitaran ulos suutuspäissäni, kun homma ei meinannut edetä, Esa sanoo ja osoittaa kotitalonsa ikkunaa

Pulliaiset hankkivat tontin Askistosta 1960-luvun alussa. Ensin tontille kohosi pihamökki. Kun itse talo valmistui, pihamökki vapautui soittokäyttöön.

– Kesällä mökin ikkunat olivat auki. Kun harjoittelimme Rauli ”Badding” Somerjoenkanssa, alueen äidit parkkeerasivat lastenvaununsa tuohon kadulle ja jäivät kuuntelemaan, Esa muistelee kukoistavassa puutarhassa, jota Irja-äiti hoitaa edelleen.

Kai-veljen Agents-kultalevyt komeilevat lapsuudenkodin seinällä, mutta missäs Esan vastaavat ovat?

– Kehtaakohan tätä sanoa, pahvilaatikossa jossain kellarissa.

Esa Pulliaisen mukaan kultalevyistä menee aika pian maku, mutta musiikista ei koskaan.

Täydellistä haahuilua

Esa Pulliaisen Alvi-isä oli syntynyt Karjalan Salmissa. Hän muurasi ammatikseen seiniä. Poika muuraa musiikkia samalla työmiehen asenteella.

– Muurareita on monenlaisia, mutta isä oli yksi parhaista. Opin häneltä tinkimättömyyden, periksiantamattomuuden ja ahkeruuden.

Alvi teki työtään laulaen, joten Esa oppi häneltä musiikin alkeet. Alvi myös osti lapsilleen pianon, mikä ei ollut työläiskodeissa tavallista.

– Pianoja oli niin harvassa, että meillä kävivät harjoittelemassa myös naapurien tenavat. Vanhemmat eivät koskaan sanoneet, että voisitkohan jo lopettaa tai pistää mankan hiljemmalle. Meille soi aina ja taukoamatta.

Äiti-Irja pyytää vieraat pöytään ja tarjoaa paistamiaan karjalanpiirakoita.

– Ota nyt, äiti patistaa poikaansa.

Esa kieltäytyy kohteliaasti, sillä edellisilta on päässyt venähtämään eikä ruoka maita.

Äiti ei tuputa sen enempää. Hän tuntee poikansa. Tämä on kieltäytynyt pienestä pitäen monesta hyvää tarkoittavasta neuvosta.

– Kyllä vanhemmat katselivat touhujani aika huolestuneena. Olin asettanut itselleni tavoitteet, mutta vanhempien silmissä se homma näytti täydelliseltä teinihaahuilulta.

Nopeita lähtöjä

Esa Pulliaisen koulu jäi kesken. Lahnuksen yhteiskoulussa hän nousi kesken oppitunnin pulpetistaan, käveli ulos ovesta eikä koskaan palannut.
Väsymyksellä oli osuutta asiaan, sillä Esa kiersi noihin aikoihin Suomea äänentoistoalan pioneerin Matti Sarapaltion matkassa. Opiskelua sekin tosin oli: musiikin, äänentoiston, roudaamisen ja reissaamisen. Sittemmin opeista on ollut hyötyä.

Kun Esa oppi äänihommat, hänestä tuli urallaan nousukiitoon lähteneen Dave Lindholminyhtyeen roudari. Pesti loppui, kun Dave pyysi roudarilta vettä ja Esa vastasi: ”Hae ite vetes.”

Siirtymä musiikin taustajoukoista parrasvaloihin kävi nopeasti. Aloitteleva lauluntekijä Hannu ”Tuomari” Nurmio ja nuori kitaristi Esa Pulliainen löysivät amerikkalaisesta juurimusiikista yhteiset sävelet.

Tuomari Nurmion esikoislevy Kohdusta hautaan ei jäänyt huomiotta.

– Yhtäkkiä oltiin listaykkösiä ja vedettiin tukka luutana ympäri Suomea. Se alkoi ja loppui nopeasti, ja mitä siinä välillä tapahtui, ei jäänyt oikein edes mieleen, Esa kertoo 35 vuoden takaisista tapahtumista.

Yhtye hajosi pian ensilevyn jälkeen, sillä tulevaisuudesta oli kaksi kilpailevaa visiota – Nurmion ja Pulliaisen.

Tulevat vuodet osoittivat, että molemmat olivat oikeassa. Suomessa löytyi tilaus sekä Nurmion omaperäiselle ja uutta luovalle linjalle että Pulliaisen perinnetietoiselle pop-arkeologialle.

Lopullisesti Esan tyylin vakiinnutti seuraava yhteistyökumppani, Rauli Somerjoki.

– Tärkein Baddingilta saatu opetus oli, että omalla tyylillä voi pärjätä ja tulla toimeen. Ei aina tarvitse matkia muita. Pitää muistaa, että Badding erosi sen ajan joukosta aika paljon. Hänellä oli pokkaa laulaa peräkkäin Fiilaten ja höyläten ja Tammerkosken sillalla.

Raskaan talven jälkeen

Agentsin kaikkein pyhimmässä, Esa Pulliaisen rakentamalla studiolla Helsingin Pitäjänmäessä on ollut muutaman viikon hiljaista.

– Pitäisköhän ne kultalevyt tuoda tänne, tulisko siitä fiilistä? Esa miettii.
Agentsin uusi levy "Sound on Soundtuli syksyllä kauppoihin. Sen kivulloinen synnytys tapahtui täällä.

– Jotkut levyt syntyvät nopeasti ja jotkut ovat aivan hirveitä työmaita. Tämä viimeisin oli todella työläs, Esa kertoo.

Uuden levyn tekemiseen ei meinannut löytyä Esan mukaan ”oikeaa jengaa”. Lisäksi Esa sairastui toissa syksynä keuhkokuumeeseen, jota ei diagnosoitu aluksi oikein.

– Tein hölmöyksissäni muutaman keikan keuhkokuumeessa. Yhdellä niistä nousi seinä vastaan – totaalinen umpikuja.

Toipuminen vei aikansa ja tapahtui osittain tahdonvoimalla, sillä levy piti saada valmiiksi: kesäksi oli tiedossa keikkoja sekä 35-vuotisjuhliaan viettävän Agentsin että oman Esa Pulliainen C-Combon kanssa.

”Agents syö kolmelta”

Esalle viime kesä oli neljäskymmenes kesä tanssilavoilla.

– Täytyy myöntää, että samat matkat alkavat tuntua pidemmiltä. Unta ei saa enää niin helposti, ja myöhäiset soittoajat rassaavat.

Konkarilla on omat, toimiviksi havaitut lääkkeensä uuvuttaviin matkoihin Suomen valtateillä.

– Maisemia en ole katsellut enää 30 vuoteen. Sen sijaan uppoan mielelläni kirjojen maailmaan ja kuuntelen musiikkia tai radiodokumentteja.

Kuulostaa keski-ikäiseltä. Kaukana ovat ne päivät Topi Sorsakosken alias Pekka Tammilehdon kanssa, kun käyttöön vakiintui lentävä lause ”Agents syö kolmelta”.

Lause sai alkunsa, kun Väinämöinen-nimellä tunnettu hahmo tuli Agentsin kiertuepäälliköksi ja yritti saada yhtyeen ruotuun.

– Olimme aika villiä ja vallatonta porukkaa, joten Väinämöinen laati meille selkeät säännöt. Yksi periaate oli se, että tasan kolmelta syödään lounas.

Esa alkaa olla pikkuhiljaa siinä iässä, jossa löydetään golf, uskonto tai terveet elämäntavat. Esalle kulkeminen maittaa vieläkin – tai ainakin menettelee.

– Jatkuvaa kulkemista ei klaaraa, jos luonteessa ei ole vähän kulkuria. Vielä tässä kävelyttää, mutta askel pikkuisen lyhenee.

Lohdun lähettiläs

Esa Pulliainen koki olevansa koulussa erilainen nuori. Hän tunsi syntyneensä sukupolvea liian myöhään, sillä hänen sielunmaisemansa sijoittui 1950-luvulle ja 1960-luvun alkuun.

Sinne hän pääsi mielikuvituksessaan kuuntelemalla vanhoja levyjä ja opiskelemalla ke­vyen musiikin historiaa. Jopa osa Esan unista sijoittui nuorena tyylipuhtaalle 1950-luvulle.

– Silloin on tehty hienoimmat autot, hienoimmat soittimet, hienoimmat kledjut ja oikeastaan mikä tahansa design. Minun silmääni 1970- ja 1980-luku olivat aivan kauheita.

Topi Sorsakoski määritteli joskus Agentsin, että sen rooli on olla vaari keinutuolissa pitämässä perheelle tarinatuokiota, lukemassa Välskärin kertomuksia.

Esa on puolestaan todennut, että ”mun duuni on viedä lohtua Suomen korpiin”.
Agents edustaa rakennemuutosten vyöryssä jotain puhdasta, pysyvää ja luotettavaa.

– Kyllä se just niin on. Kun kierretään isoja tanssilavoja, sitä ei välttämättä huomaa, mut jumaliste kun lähetään rajaseudulle paikkoihin, joissa bändit eivät enää juurikaan käy. Siellä sen merkityksen näkee. Ihmiset saavat meidän soitosta lohtua ja elämäniloa.

Musiikki on samassa roolissa myös Esan omassa elämässä.

– Kyllä niitä heikkoja hetkiä tulee. Tuntuu ettei touhussa ole mitään tolkkua. Sellaisista paikoissa vanhat levyt lohduttavat: Gene Vincent, Hank B. Marvin ja Sounds. Elämällä on sittenkin joku tarkoitus.

Kotona en rokkenrollaa

Perhe-elämän makuun Esa Pulliainen pääsi vasta nelikymppisenä.

– Mulla ei ollut siihen asti mitään muuta kuin musiikki. Kun muut rassasivat muijia ja mopoja, minä rassasin kitaroita. Katsoin sitä ikäisteni touhua hyvin ulkopuolisena.

Vaimoonsa Maritaan Esa tutustui viitisentoista vuotta sitten. Vaimo työskentelee erityisopettajana ja tytär Brita on teini-ikäinen.

– Nautin normaalista perhe-elämästä. 40 ensimmäistä vuotta tuli rokattua ja rollattua, mutta himassa en rokkenrollaa. Olen ihan eri ihminen.

Marita on kotoisin Ulvilasta. Kesät perhe viettää Lavialla, josta Esa sinkoilee keikoilleen.

– Brita totesi just yks päivä äidilleen, että kyllä isä on ollut tosi rohkee, kun se mennyt maalaisjuntin kanssa naimisiin. Hän ei varmaan pystyis. Teineillä on mahtava ajatuksenjuoksu!

Ihminen paljaimmillaan

Esa Pulliainen on nähnyt läheltä suomalaisen kevyen musiikin kiihkeät ja kosteat vuodet, joista kaikki mukana heiluneet eivät selvinneet hengissä.

Omaksi pelastuksekseen Esa laskee perheen ja polkupyöräilyn.

– Näillä elämäntavoilla en olisi enää hengissä, jos en polkisi pää punaisena joka päivä.

Rakastetuimpia laulajia yhdistää usein epävarmuus ja herkkyys, jotka kuulijat jollain tapaa aistivat. Esimerkiksi Badding oli tunnettu siitä, että hän suorastaan kammosi yleisön eteen astumista.

Myös Esa tunnustaa olevansa pohjimmiltaan ujo ja arka.

– Helppohan sellainen rooli on ottaa, että on tietyt maneerit, joiden taakse menee jemmaan. Kestohymy lärviin ja menoksi. Se on vähän eri juttu, kun puhutaan topeista ja baddingeista, herkistä jätkistä ja taiteilijoista.

Topi Sorsakoski tunnettiin rehvakkaana seuramiehenä ja naistennaurattajana, mutta myös hänessä oli hauraampi puoli.

– Joskus Topikin oli yllättävän… miten mä sanoisin… arka ei ole oikea sana… eikä pelokas. Topi oli niin rehellinen, että sillä ei ollut mitään kilpeä suojanaan. Se oli aika haavoittuvainen. Ehkä jossain kohtaa viinasta tuli se kilpi.

Vastavirtaan mars

Suosio on Jumalten keinu, jossa menestystä seuraa takuuvarmasti laskukausi ja unohduksen laihat vuodet. Kunnes sitten taas jostain kohtalon oikusta tai sinnikkyyden siemenestä ura kääntyy uuteen nousuun.

Esalla ja Agentsilla on takana sen verran monta kierrosta keinutusta, että nousuihin ja laskuihin alkaa jo tottua.

– Sitä oppii vuosien saatossa ottamaan takkiinsa. Oppii saavuttamaan ja hyväksymään sen, että aina ei voi voittaa.

Neuvojia ja paremmin tietäjiä löytyy toki aina. Heistä Esa ei paljon perusta. Vasta aika näyttää, mikä kestää ja mikä ei.

Mestarikitaristi kutsuu metodiaan vastavirtaan uimiseksi.

– Se pitää vireessä ja hengissä, kun joutuu koko ajan vähän tappelemaan. Valtavirran mukana eivät mene kuin tylsimykset.